Blogi

 

Mieli karkaa haaveilemaan vuoroitellen lomareissusta lämpimään tai viikon hiljentymisestä pohjoisen erämaassa. Aivot ja keho huutaa lomaa, mutta töitä on  puskettava vuorokauden ympäri ja aika rentoutumiselle jää vähäiseksi. ”Tehdään nyt kun töitä on” mentaliteetti korona-ajan epävarmuuden keskellä luo paineita jokaiselle aiheuttaen stressiä ja epävarmuutta tulevasta. Kalenteriin isoilla kirjaimilla merkityt vapaapäivät vaihtuvat salakavalasti pikkuhommiksi. 

Jos viimeisestä lomasta on liian kauan aikaa, pysähdy. Pysähdy ja hengitä! Väsynyt yrittäjä ei ole kovin tehokas. Liian usein todetaan, ettei yrittäjät tunne lomia tai vapaapäiviä. Aina ollaan töissä ja kaikki tehdään itse, ylpeydellä ja omaa terveyttäkin uhmaten! 

Oletko harkinnut kokoavasi ympärillesi joukon taitavia tyyppejä, joiden osaamisen avulla järjestäisit itsellesi pieniä hengähdystaukoja saavuttaen vähemmällä tekemisellä enemmän ja ehkä jopa hieman helpommalla?

Yrittäjyyden ei tarvitse olla raskasta raatamista, vaan parhaimmillaan oikeiden ihmisten ympäröimänä se on inspiroivaa, innostavaa ja motivoivaa yhdessä tekemistä!

kuva weekend

Yksinyrittämisen ei tarvitse olla yksinäistä

Kun pohdin verkostoitumista, mieleeni nousee monenlaisia ajatuksia. Yrittäjyyden sosiaalinen puoli voi toisinaan tuoda haasteita, kun moni pakertaa yksin omien tehtäviensä parissa. Vanhanaikainen ajatus kilpailijoiden kanssa veljeilystä elää meissä vahvana edellisten yrittäjäsukupolvien henkisenä perintönä. 

Voiko muihin yrittäjiin luottaa vai tulenko huijatuksi? Onko kaiken pakko olla kilpailua saman alan tekijöiden kesken? Toki saman alan yrittäjät ammentavat samoilta markkinoilta ja tarjouskilpaa käydään tiiviisti, mutta voisiko kilpailuhenkisyyden vaihtaa jo kumppanuuteen? Ei ehkä kaikkien kanssa, mutta toisinaan joukossa on myös helmiä. 

Olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen on tehokkaimmillaan, kun tekee juuri sitä missä kokee olevansa parhaimmillaan. Mitä olet mieltä, voisitko sinä ulkoistaa joitain ikäviä tehtäviä toiselle ja keskittyä itse omaan ydinosaamiseesi? Tai entä jos joku projekti olisikin mukavampi toteuttaa yhdessä toisen saman alan yrittäjän kanssa?

Yrittäjistä ystäviksi

Vertaistuki, ystävyys, uudet näkökulmat ja yhteistyö yrittäjien kesken ovat nykypäivää. Hyvät yrittäjäkollegat ovat vahva henkinen tuki muiden läheisten rinnalla. Kukaan muu, kuin toinen yrittäjä, ei todennäköisesti ymmärrä yhtä hyvin haasteita joiden kanssa painit, eikä kukaan muu osaa antaa yhtä vahvaa vertaistukea.

aisha ja heidi mys

Kun pallottelee omia yrittäjyyteen liittyviä ajatuksia yksin oman päänsä sisällä, tulee nopeasti sokeaksi nenän edessä aukeaville ratkaisuille. Sanoittamalla ajatuksiasi ääneen luotettavalle ihmiselle saat sekä virkistävää näkökulmaa, että tukea jatkamiseen vaikeidenkin aikojen keskellä. Yrittäjäkollega voi tällöin olla kullan tai myöhemmin muhkean pankkitilinkin arvoinen.

Vertaistuen lisäksi verkostoitumisessa on runsaasti muitakin loistavia puolia. Voimien ja osaamisen yhdistäminen samanhenkisten tekijöiden kesken on hyvä juttu. Jos yrityksen somekanavien pyörittäminen kaiken muun keskellä tuntuu raskaalta, voi sisällöntuotantoon erikoistunut yrittäjä ottaa homman haltuun ja sinun kätesi ja ajatuksesi vapautuvat muihin tärkeämpiin asioihin. 

Myös muun markkinoinnin ideointi, suunnittelu ja toteutus on helpompaa, kun voit tehdä sitä yhdessä ammattilaisten kanssa. Parhainta antia ovat usein vauhdikkaat ajatusriihet, joissa toinen toistaan hullummat ideat hyppäävät ilmoille ja kehkeytyvät pikkuhiljaa juuri oikeanlaiseksi kokonaisuudeksi. Jos nyt rintaa puristaa ja mietit, ettei ole varaa markkinoida, voimme lohduttaa sinua; pienelläkin budjetilla saa ihmeitä aikaan jos sen kohdistaa oikein!

Verkostoituminen yrittäjäkollegoiden kanssa avaa myös usein aivan uusia ovia tuoden jatkuvasti eteen uusia tuttavuuksia. Tutut kertovat sinusta ja kanssasi työskentelyn kokemuksista eteenpäin. Toivottavasti myös sinä teet samoin heille. Hyvän tyypin, palvelun tai tuotteen kehuminen ei ole keneltäkään pois, mutta voi antaa paljon! Olemalla hyvä tyyppi verkostosi kasvaa ja vahvistuu.

Ainakin minua lohduttaa tieto siitä, että en ole yksin. Ajatus tekee elämästä edes hippusen turvallisempaa jopa koronan aiheuttaman epävarmuuden keskellä. Parhaassa tapauksessa tuttavuus toisen yrittäjän kanssa voi kasvaa syväksi ystävyydeksi, kun sille antaa mahdollisuuden.

Kuka on ollut sinulle korvaamaton tuki viime aikoina? Vai etsitkö vielä omia verkostojasi? Me Fanolla kasvatamme verkostojamme innokkaasti etsien uusia yhteistyökumppaneita, auttaen muita ja tarvittaessa apua pyytäen. Yhteistyö eri alan yrittäjien kanssa on palkitsevaa ja yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista asioista yritysmaailman jännittävässä sykkeessä. Meillä on tilaa jokaiselle hyvälle tyypille, myös sinulle. Laita viestiä rohkeasti!

Kiitos kun poikkesit blogissamme. 

shkpostin allekirjoitus nettiin