Blogi

Arvot ovat arvokas asia pohdittavaksi. Melko tarkalleen vuosi siinä menikin, kunnes sain ajatukseni kynäiltyä lauseiksi muotoon, joka mielestäni kuvailee Fanolle asettamiani arvoja. Lue lisää, millaisista arvoista Fano on tehty ja miksi.

Arvojen tiivistäminen ja sanoittaminen ei ollut aivan helppoa. Olen erittäin kiinnostunut erilaisten yritysten toiminnasta ja on paljon kotimaisia ja kansainvälisiä yrityksiä, joilla on hienoja arvoja. Minulle tämä tarkoittaa, että yrityksen arvot ovat heille tärkeät ja mielestäni se on kunnioitettavaa.

Toisinaan kuitenkin törmään yrityksiin, joissa arvokäsitteet ovat niin hienoja tai ympäripyöreitä, että niitä on vaikeaa sisäistää, vaikka lukisit asian moneen kertaan. 

Joskus käy niin, että käsitteitä hiotaan johdon tasolla niin vaikeaselkoisiksi, että työtään suorittava duunarin kuullessa rimpsun hienoja sanoja toistensa perään, hän unohtaa niiden merkityksen ennen lauseen loppua. Mitä hyötyä on yritykselle arvoista, jotka eivät jää kenenkään mieleen? 

Arvot luodaan ohjaamaan yrityksen toimintaa. Arvot ovat taustalla oleva perusperiaate, jonka mukaan jokaisen yrityksessä työskentelevän toivotaan toimivan, oli kyse sitten pienestä tai suuresta yrityksestä. 

Halusin rauhassa määritellä arvot, joiden takana voin seistä nyt ja tulevaisuudessa.

Halusin arvot, jotka kuvaavat minua yrittäjänä sekä luomaani yritystä Fanoa. Halusin helposti ymmärrettävät arvot, jotka palvelevat toimiessamme niin asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden kuin työntekijöidenkin kanssa. Kirjoitin yritykseni arvot auki niin, että ne olisi helppo ymmärtää ilman liian hienoa sanoilla leikittelyä. Toivon, että onnistuin, mutta kuulisin mielelläni myös sinun mielipiteesi? 

blogi arvot kuva 3

Arvo 1 Helposti lähestyttävyys

Haluamme olla helposti lähestyttävä kanssakulkija jokaiselle asiakkaalle, työntekijälle ja yhteistyökumppanille. Meihin on aina helppo ottaa yhteyttä tai poiketa vaikka kahvilla kertomassa kuulumiset. Ihmiseltä ihmiselle.

Blogi arvot kuva 2

Arvo 2 Yhdessä tekeminen 

Parhaat ideat syntyvät porukassa ja onnistumisista riemuitseminen on hauskempaa yhdessä. Meille on ilo toteuttaa projekteja yhdistäen huikeita ihmisiä, hölmöjä ideoita ja nerokkaita toteutuksia. Luodaan menestys yhdessä. 

Blogi arvot kuva

Arvo 3 Onnistuminen

Intohimonamme ovat menestystarinat.

Erilaisia tarinoita onnistumisista yhdistää palava halu menestyä, periksiantamattomuus sekä luotettava yhteistyöverkosto. Olemme mielellämme mukana erilaisissa menestystarinoissa, sillä haluamme auttaa sekä asiakkaitamme, että tiimiämme kehittymään paremmaksi siinä mitä rakastamme tehdä. 

Fano on perustettu Rakkaudesta tarinasi sanoittamiseen.

Jos voin jotenkin auttaa sinua tai yritystäsi arvojen auki kirjoittamisessa, blogin ylläpidossa tai sosiaalisen median markkinoinnissa, otan mielelläni yhteyttä.  

Kesäterkuin,

Mira 

#someassari 

shkpostin allekirjoitus nettiin